Mikään ei ole niin tärkeää kuin torvisoitto!

Close Icon
   
Contact Info     Joensuun Puhallinorkesteri
PL 225, 80101 Joensuu

Kristiina Palviainen

Nimeni on Kristiina Palviainen. Soitinvalintani tein jo yhdeksänvuotiaana, jolloin ilmoitin haluavani ryhtyä soittamaan huilua, ”koska siinä on niin kimeä ääni”. Hyvä oli valinta – eipä ole käynyt mielessä vaihtaa soitinta myöhemminkään, vaikka perustelut ovatkin vuosien mittaan saattaneet muuttua.

Joensuun Puhallinorkesteriin päädyin konservatorion kautta, ja olen ollut mukana nelisen vuotta, tosin yksi välivuosikin on tullut pidettyä. Kai se on se henki se juttu, miksi täällä on mukava soittaa: kaikenikäinen porukka viihtyy yhdessä sulassa sovussa. Myös juuri päättynyt Saksan-matka oli kokemus, jota varmasti muistelen ilolla vielä kauan. Matkat ovat orkestereissa yleensäkin yhdistäviä tekijöitä, on kiva kerätä kokemuksia yhdessä ja jakaa niitä myöhemmin.

Muutan tänä syksynä Joensuusta muualle opiskelemaan, mutta keikkailemaan tulen varmasti JPO:n kanssa aina silloin tällöin, ja ehkä joskus tiistai-iltaisin harjoituksiinkin moikkaamaan. Ja ehdottomasti haluan olla mukana myös orkesterin seuraavalla ulkomaankiertueella taas parin kolmen vuoden päästä!