Mikään ei ole niin tärkeää kuin torvisoitto!

Close Icon
   
Contact Info     Joensuun Puhallinorkesteri
PL 225, 80101 Joensuu

Erkki Kettunen

Olen Erkki Kettunen, Joensuun Puhallinorkesterin nykyisistä soittajista pisimpään mukana ollut. Liityin kaverini perässä Penttilän Poikasoittokuntaan yhdeksänvuotiaana vuonna 1957, ja kun Joensuun soittokunnat seitsemän vuotta myöhemmin yhdistyivät JPO:ksi, olin mukana heti alusta asti. Myös orkesteriyhdistyksen puheenjohtajana olen toiminut sen perustamisesta lähtien eli pian 40 vuoden ajan.

Aloitin soittamisen rumpalina, kuten siihen aikaan oli yleisesti tapana. Siinä oppi ensin rytmin, minkä jälkeen kapellimestari alkoi antaa oppitunteja kornetin soitossa. Nykyään soitan trumpettia, kornettia, flyygelitorvea, alttotorvea ja toisinaan lyömäsoittimiakin, aina tarpeen mukaan.

Musiikkityyleistä minulle käy kaikki! Tanssimusiikista pidän, olen aikoinani soittanut vuosia tanssiorkesterissakin, ja myös sotilassoittokuntaa olen avustanut tarvittaessa. Erityisen tärkeitä minulle ovat kuitenkin sellaiset kappaleet, joita on soitettu JPO:ssa aivan sen alkuajoista lähtien, kuten juhlakonsertinkin ohjelmaan kuuluvat Festive Spirit -marssi ja Light Cavalry -alkusoitto. Ja tietysti Šostakovitšin valssi, joka on yksi maailman kauneimpia sävellyksiä.