Mikään ei ole niin tärkeää kuin torvisoitto!

Close Icon
   
Contact Info     Joensuun Puhallinorkesteri
PL 225, 80101 Joensuu

Risto Rantakoski

Nimeni on Risto Rantakoski, ja soitan alttosaksofonia. Näin saksofonin ensimmäistä kertaa joskus lapsena ja pidin sitä hienona soittimena, ja kinusin isääni ostamaan minulle sellaisen. Sainkin oman fonin, mutta se oli vanha ja huono, enkä koskaan oppinut soittamaan sitä kovin hyvin. Vasta näin varttuneemmalla iällä olen opetellut soittamista enemmän.

Joensuun Puhallinorkesteriin tulin pari vuotta sitten Tartu torveen -kampanjan houkuttelemana, kuten moni muukin. On mukavaa, että täällä soitetaan niin monenlaista musiikkia, ei pelkästään marsseja tai muuta perinteistä soittokuntaohjelmistoa. Esimerkiksi Beatlesin soittaminen viime vuonna oli mukavaa, ja myös tämän kevään kirkkokonsertin ohjelmisto soi hienosti.

Orkesterissa oppii soittamista aivan eri tavalla kuin yksin, kun voi kuunnella vieruskaverin soittoa ja tarvittaessa kysellä neuvojakin. Myös erilaiset orkesterivierailut puolin ja toisin ovat sekä kivoja että opettavaisia. On hienoa, että pitkäaikaista puhallinorkesteriperinnettä pidetään aktiivisesti yllä.