Mikään ei ole niin tärkeää kuin torvisoitto!

Close Icon
   
Contact Info     Joensuun Puhallinorkesteri
PL 225, 80101 Joensuu

Satu Myrsky

Pate ja tuubaOlen Satu Myrsky, ja soittimeni on huilu. Olen muutenkin harrastanut musiikkia monipuolisesti, muun muassa soittanut viulua ja laulanut vuosikausia kuorossa. Joensuun Puhallinorkesteriin tulin muutama vuosi sitten Tartu torveen -kampanjan rohkaisemana, ja näin jälkeenpäin minua melkein kaduttaa, etten liittynyt joukkoon jo aikaisemmin, niin mukavaa täällä on ollut.

Olen työskennellyt luokanopettajana, ja aina toisinaan soitin huilua myös koulussa ja esittelin sitä oppilailleni. Yksittäisen opettajan esimerkillä voi olla suuri vaikutus: vuosien mittaan monet omistakin oppilaistani kiinnostuivat sitä kautta huilunsoitosta tai musiikista yleensä.

Orkesterisoittamisessa parasta ovat mielestäni matkat sekä leirit. Ne hitsaavat porukkaa yhteen, ja niiden myötä oppii tuntemaan muitakin kuin omia stemmakavereita. Orkesterileirit ovat myös soittamisen kannalta tehokkaita, koska siellä on aikaa harjoitella asioita perusteellisesti ja kiireettömästi. Juhlavuoden kunniaksi toivoisinkin lisää mahdollisuuksia leireilyyn, ja myös erilaiset pienryhmät toisivat vaihtelua isossa orkesterissa soittamiseen.